Historia

Pipefest järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2001. Idea festivaalin järjestämiseen lähti yksinkertaisesti siitä, että haluttiin tehdä hiphop-kulttuuriin hurahtaneille jokavuotinen kohtaaminen. Nuorten ideoimaa ja tekemää tapahtumaa on alusta asti leimannut tapahtuman sympaattinen luonne, iloinen meininki, rauhallinen festarikansa ja maailman ahkerimmat talkoolaiset sekä Einarit. Vuosien saatossa Pipefesteillä on nähty kaikki vähänkään varteenotettavat artistit, tanssijat ja DJ:t! Kymmenen vuoden historia lyhyesti kerrottuna on tässä..

Ensimmäinen kerta meni opetellessa festivaalin järjestämistä, mutta jokainen paikalla ollut muistaa, että meininki oli jo tuolloin kova! Kaikkien aikojen ensimmäiseen Pipefestiin saapui 1700 kävijää ja esiintyjinä olivat mm. Ceebrolistics, Ezkimo, Ritarikunta, Flegmaatikot, Kapasiteettiyksikkö, Fintelligens, Tulenkantajat, Foneetikot, Funk-a-delicks, Asenneprojekti, Zabaz&Juhani, Tidal Wave, Mikrofonistit ja Nuanz.

Vuonna 2002 Pipefestiin saapuivat myös ensimmäiset ulkomaan elävät. Pipefestiä tehtiin yhteistyössä Rockin Da Northin kanssa ja pääesiintyjänä toimi hieman genren ulkopuolelta huikeasta suosiosta nauttinut Bomfunk MC’s. Toisen vuoden Pipefestistä muistetaan myös artistien majoittaminen samaan paikkaan ja sitä kautta järjettömät mökkijuhlat. Esiintyjinä Gabriel Centaurion, 5th Element, Yavis, Flegmaatikot, Seremoniamestari, Ceebrolistics, Ritarikunta, Dashing Waves, Don Johnson Big Band, Ezkimo, Asenneprojekti, Skandaali, Urbaanilegenda, Mikrofonistit, Second Class Citizens, Trilogia+Tasapaino, Nuera, Tulenkantajat, Lord Est, Paleface, EMP, Fintelligens, Warlocks, TTC, Eye N I, Bomfunk MC’s, RDN set. Kävijöitä Vuokatin rinteiden juurille tuli 3500.

Vuonna 2003 panostettiin keikkojen pituuteen ja näyttävyyteen. Pipefest laajeni huimaa vauhtia ja sai sovittua mm. kaikkien aikojen ensimmäisen Rähinä Liven Nosturin ulkopuolelle. Spektaakkelimainen shöy oli niin hyvä, ettei tapahtumasta ole kuin muutamia heilahtaneita kuvia. Esiintyjät olivat Money, Kylmä Rinki, Ritarikunta, 5th Element Allstars, Yavis, Tulenkantajat, Paleface, Don Johnson Big Band, Kwan, Konala Cartelli, Liisanpuisto, Memmy Posse, Vapaapudotus, Nuera ft. Raimssi, Skandaali, Mariska, Murmurecordings, Dashing Waves ja Rähinä LIVE!
Kävijöitä 6000.

Vuonna 2004 Pipessä tehtiin jälleen uusi kävijäennätys, kun Vuokattiin roudautui 7500 kävijää. Kävijöitä oli ensimmäistä kertaa enemmistö muualta, kuin Oulun seudulta ja auringonpaisteessa nähtiin Area04Fam, Maajoukkue, Ezkimo, Plutonium74, Helpus, Miss J, Mariska, Ceebrolistics, Monsp Connection (Memmy Posse, Liisanpuisto, Ritarikunta, Vapaapudotus sekä silloinen “kohutulokas” Steen1), Narcotic, Ambassa, B24, Brandon, Konala Cartelli, Toinen Kanava, Urbaanilegenda, Jukkapoika&Tiskijukka, 5th Element, Petter, Redrama&Asa ja Rähinä Live!
Vuonna 2005 paikalle olleet 8500 kävijää todistivat suomalaisten hiphop-ikonien; Asan ja Davon yhteiskeikkaa. Muita esiintyjiä olivat Nodbat, PehmoA, Ideaali, Avaintekijät, Narcotic, Kemmuru, Notkea Rotta, Paleface, Ceebrolistics, Ruudolf, Looptroop, Afu-Ra ft. Kollabo Brothers&Tommi H, Redrama, Lavola UG, Kallio Underground, Leijonamieli, Brandon, Steen1, Kompostikopla Soundsystem, Cheek, Ritarikunta, Hannibal&Soppa ja, Rähinä Live!
Vuonna 2006 Pipefest televisioitiin ensimmäisen kerran suorana livelähetyksenä. Koskaan aiemmin ei suomalaista räppiä oltu nähty näin kattavasti televisiossa. Samaisena vuonna nähtiin (ainakin toistaiseksi) viimeistä kertaa siihen asti jokavuonna kovimpia live-vetoja heittänyt Kapasiteettiyksikkö. Esiintyjät; Verbal Development, Eevil Stöö, Juhani, A04, Sere&SP, Ville Kalliosta, Hank&Frank, Ceebrolistics, Leijonamieli, DJPP, Monsp Multishöy, Don Johnson Big Band, Poutasound, Greedy, Kovakoulu, Pyhimys, Travis Bicle, Brandon, Mellakka, Hannibal&Soppa, Trilogia, Herrasmiesliiga, Steen1, Konala Cartelli, Joniveli, Elastinen + TPH, Asa, Redrama&Paleface ja Kapasiteettiyksikkö. Kävijöitä 8500.

Vuonna 2007, kun ulkomaisten artistien agentit olivat rantautuneet Suomeen, myös Pipefestissä nähtiin kansainvälisen tason räppiä. DMX perui omien huumesekoilujen takia (virallinen selvitys oli dehydration) ja tilalla nähtiin Cassidy. Verbal Development , Timi Lexikon, Kaucas, Super Janne, Jontti&Shaka, Kemmuru, Asa, Meissi, Pyhimys, Luminate, Stepa, Opaali, Raappana, Hannibal&Soppa, Paleface, Cheek, Iso H, Cassidy, Elastinen, DJ Mobster&Friends. Paikalla 10 000 kävijää.

Vuoden 2008 Pipefest tullaan muistamaan kaikkein aikojen menestyneimmän suomalaisen hiphop-kokoonpanon comeback-keikasta. Pitkään keikkatauolla ollut Fintelligens keräsi lavan eteen yhteensä 10 000 kävijää. Muita paikalla olleita esiintyjiä olivat JMZ, Verbal Development, Freepoint Crew, Stepa, Laineen Kasperi & Aztra, Pyhimys & TPH, Heikki, Juno, Conscious Youths, ASA, Olli-PA, Saurus, Jontti&Joda, Ruudolf, Loost Koos, Supersci, Cheek ja Chamillionare.
2009 Pipefestissä tehtiin kaikkien aikojen yleisöennätys, kun paikan päälle valui yli 11 000 festivaalikävijää. Auto-onnettomuudessa (virallinen selitys) eli syöpäleikkauksessa olleen Gurun tilalla nähtiin Timo Pieni Huijaus, joka ei tuon keikan jälkeen enää voinut olla julkaisematta ensimmäistä soololevyään. Juju, Juno, Solonen, Eetee, Kosola, Joku Roti Mafia, Redrama, Julma-Henri & Syrjäytyneet, Fintelligens, Sabac Red w/ Freestyle&Dstroy (USA), Kandidaatti, Signmark, Leijonamieli & Putkimiehet, Teflon Brothers, Nopsajalka & Sound Explosion Band, Steen1, ASA & Jätkäjätkät, Palestine (SWE) ja Cheek.

2010 Pipefest palasi juurilleen ja omisti juhlavuotensa vain ja ainoastaan suomalaisen hiphop-kulttuurin esiintuomiseen. 10-vuotisjuhlaa juhlisti mm. käsittämättömän energisen keikan heittänyt Cheek, Paleface, Jätkäjätkät, Timi Lexikon, Solonen, Redrama, Prop Dylan, Pyhimys+medium, Hannibal, OG Ikonen, Fintelligens, Teflon Brothers, Steen1, Petri Nygård, Kymppilinja, Uniikki, Brädi, Kemmuru, Koivuniemenherrat, Flowboysfam, Ritarikunta, Bulle, Veljenpojat ja OlliPA. Viimeisen kerran Vuokattiin kokoontunutta hiphopkansaa oli 10 000.







